Helsinki 1977, Helsinki 1993, Helsinki 2009 – mitä kuuluu suomalaisille taitoluistelijoille, jotka ovat edustaneet Suomea kotikilpailuissa.

Kristiina Wegelius
Pekka Leskinen
Oula Jääskeläinen
Kaisa Kella

Susanna Rahkamo ja Petri Kokko

Kun jäätanssipari Susanna Rahkamo-Petri Kokko aloitti yhteisen luistelutaipaleensa vuonna 1985, he asettivat tavoitteensa seitsemän vuoden päähän. Kaksikon tavoite oli kunnianhimoinen: olla maailman parhaita jäätanssissa. 

Kesken prosessin he kokivat järkeväksi pidentää tavoitteen aikaväliä. Turhan pitkään ei menestystä kuitenkaan tarvinnut odotella. Pari nimittäin nappasi vuoden 1993 Helsingin EM-kisoissa uransa ensimmäisen arvokisamitalin sijoittumalla upeasti pronssille. 

– Se oli yksi uran kohokohdista. Siinä oli niin paljon tunnelatausta, ja vieläpä kotihalli. Se hetki, kun lopetimme viimeisen vapaatanssimme polviasentoon ja katsoimme kohti kattoa, on jäänyt sellaiseksi maisemaksi muistoihin. Tuntui, että hetki kesti vaikka kuinka kauan, vaikka todellisuudessa se tuskin kesti kovin kauaa. Yhtäkkiä koko ilmatila oli täynnä kukkia! Siinä tuntui, että on kaikkensa tehnyt, Rahkamo muistelee. 

Myös Kokon mielestä kokemus oli yksi uran huippuhetkistä, mutta ei ainoastaan mitalin takia vaan siksi, että kotikisat mahdollistivat esiintymisen tutussa hallissa ystäville, perheille ja yhteistyökumppaneille. 

– Pronssin voittaminen oli hienoa, mutta oikeastaan vasta alku meidän “huippukausille”, ja näin näimme sen myös. Eli vahvistus sille, että olimme oikealla tiellä, Kokko tuumii. 

Rahkamo ja Kokko olivat valmistautuneet kotikisoihin todella perusteellisesti. Kolme kuukautta ennen kisoja he olivat valmistautuneet normaaliakin enemmän mentaalisella puolella, jotta olivat henkisesti valmiita kohtaamaan kilpakumppaninsa EM-kotikisoissa. Pari teki mielikuvaharjoituksena kisasuorituksensa kahdesti päivässä, jotta valmistautuminen olisi optimaalinen. Fyysiseen puoleen jäätanssipari oli panostanut jo uransa alkamisajoista asti. Rahkamo ja Kokko olivat harjoitelleet vähintään kahdesti päivässä jäällä ja kuntosalilla. Myös kehonhuolto oli isossa roolissa ja tunnin venyttelyt per päivä kuuluivat rankkaan harjoitusohjelmaan. 

Kaksikko asui tuolloin Saksassa, jossa olosuhteet hyvälle valmistautumiselle olivat kunnossa. 

– Kun palasimme Suomeen kisaamaan, tilanne oli niin hyvin hallussa. Olimme tehneet ohjelmamme niin monta kertaa, että oli valtavan hienoa, kun kaikki tuntui tutulta. Hymyssä suin pystyi toteamaan, että tässä sitä nyt ollaan, Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtajana toimiva Rahkamo kertoo. 

– Keskityimme varsinkin henkiseen valmennukseen, koska kokemus kotiyleisön edessä esiintymisestä oli uusi, Kokko lisää. 

He olivat urheilupsykologin johdolla etsineet keinoja, joilla rauhoittaa itsensä jännittävässä tilanteessa. Valmistautumisessa mitään ei jätetty sattuman varaan, vaan kaikki oli systemaattisesti harkittua. 

Pronssinen mitali vaihtui kaksi vuotta myöhemmin kirkkaimpaan kultaan, kun Rahkamo ja Kokko voittivat kultaa EM-kisoissa 1995. Samana vuonna pari juhli myös MM-hopeaa. 

Pari kehottaa Espoon EM-kotikilpailuissa esiintymään pääseviä suomalaisluistelijoita vahvistamaan entisestään omia vahvuuksiaan. 

– On maailman hienoin juttu olla oman kotiyleisön edessä. Yleensä sitä tapahtuu urheilijalle kerran, jos sitäkään. Se kannattaa säilöä itselleen elämän mahtavaksi kokemuksesi, jotta pystyisi nauttimaan siitä hetkestä ja sen spesialiteetista, koska se on niin ainutlaatuinen. Ei peläten että on pakko onnistua, vaan että haluaa olla yleisön edessä ja kokea sen hetken, Rahkamo muistuttaa. 

– Nauttikaa! Kaikki haluavat teidän onnistuvan, Kokko puolestaan kannustaa. 

Kaisa Kella

Espoolainen Kaisa Kella vastaanotti mahtavia uutisia joulukuussa 1992, kun hän sai kuulla pääsevänsä edustamaan Suomen joukkuetta taitoluistelun EM-kilpailuihin Helsinkiin 10.-17. tammikuuta 1993.

Valinta joukkueeseen yhdessä Oula Jääskeläisen ja jäätanssiparin Susanna Rahkamo-Petri Kokko kanssa oli Kellalle merkittävä asia, joka ei tullut itsestään selvänä.

– Kilpailu paikasta oli kovaa ja aiheutti lisälatausta. Siinä oli paljon jännitystekijöitä mukana. Olin aika nuori, lukiolainen ja kisat olivat tulossa kotinurkille. Siinä mietti paljon, saako sen paikan, Kella muistaa.

EM-kilpailut järjestettiin tuolloin Helsingin jäähallissa. Samassa paikassa, jossa Kella aloitti luistelukoulun kuusivuotiaana.

– Se oli kotoisa ja lämmin paikka, ja siellä oli tallentunut paljon tärkeitä muistoja luistelun parissa. Oli todella iso tunnekokemus kisata siellä.

Nykyisin opettajana työskentelevä entinen taitoluistelija sanoo, etteivät kisat sujuneet odotusten mukaan. Jo ennen kisoja epävarmuus omasta kunnosta nousi esiin rasitusoireiden takia. Mukaan kilpailusta lähti kuitenkin roppakaupalla upeita muistoja, kuten paikan saaminen loppunäytöksessä.

– Silloin kisat olivat ohi, ja vaikka omat kisani eivät olleet menneet ihan nappiin, niin pääsi jäälle esiintymään vähän vapautuneemmassa ja helpottuneemmassa olotilassa yhdessä kisojen parhaimmiston kanssa. Se oli todella hieno, ainutkertainen kokemus omalla luistelu-uralla, Kella kertoo.

– Ajattelen, että se oli sellainen kunnia. Odotti toki jo pääsevänsä lepäämään, koska kropassa oli vaivoja ja piti päästä palautumaan. Mutta koska kisat eivät olleet menneet niin hyvin eikä näytösluistelussa tarvinnut pistää ihan sitä parastaan, niin se oli hiukan eri asia. Sitä muistelee mielellään, että pääsi esiintymään vielä vähän erilaisessa kontekstissa niissä kisoissa.

Loppunäytöstä muistellessa hänelle nousee tunnelmallisena hetkenä mieleen, kun Oula Jääskeläinen luisteli Whitney Houstonin esittämän I Will Always Love You -kappaleen tahtiin.

– Nautin siitä, että Oula upeana luistelijana esiintyi tämän kappaleen siivittämänä. Sekä kappale että Oulan luistelun spontaanius ja ilo välittyivät vaikuttavalla tavalla. Jännityskin oli sivussa jo siinä vaiheessa, niin pystyi täysillä nauttimaan ja hurraamaan yhdessä koko yleisön kanssa, Kella sanoo.

Tammikuussa 2023 Espoo Metro Areenalla käytävissä EM-kilpailuissa Kella uskoo nähtävän hienoja suomalaissuorituksia.

– Nyt, kun katsoo upeita suomalaisluistelijoita, huomaa monien luistelijoiden ja valmentajien tehneen uutterasti töitä. Siitä voi olla todella ylpeä. Luistelijat, jotka kisaatte tammikuussa, on ilo ja nautinto nähdä teidän upeaa luistelua.

Oula Jääskeläinen

Helsingin EM-kilpailuissa 1993 nähtiin jotain poikkeuksellista, kun lyhytohjelmansa viimeisenä kilpailijana luistellut Oula Jääskeläinen asteli areenalle.Tuo esitys jäi historiaan. 7-vuotiaana luistelu-uransa aloittanut Jääskeläinen valloitti kotiyleisön lyhytohjelmallaan “Kapteeni Koukku” ja oli lyhytohjelman jälkeen upeasti toisena. 

Vain Ukrainan Dmitri Dmitrenko, joka lopulta voitti Euroopan mestaruuden, oli edellä.

– Ehkä siinä tuli sellainen olo, että onkin hyvä (luistelija). Aina oli tiennyt, että osasi tehdä, mutta ei tullut mieleenkään, että taitoani arvostettaisiin tuolle tasolle. Siinä alkoi itsekin uskoa omaan tekemiseensä entistä enemmän, Jääskeläinen sanoo.

Kymmenen vuoden ajan Suomea EM- ja MM-kilpailuissa edustanut luonnonlahjakkuus ylsi kyseisissä Helsingin kisoissa parhaaseen saavutukseensa arvokisajäillä. Jääskeläisen sijoitus oli kahdeksas.

– Pistän aina tavoitteeni vähän ylemmäksi. Ajattelin, että olen aina halunnut olla 10 parhaan joukossa Euroopassa. Jos pystyy siihen, se on aika hyvä. Olin lopputuloksessa kahdeksas, mutta läheltä piti että olisin ollut korkeammalle. Mutta ihan tyytyväinen saa olla.

“Kapteeni Koukkua” on kuvailtu parhaaksi ohjelmaksi, mitä kisoissa nähtiin. Ohjelma oli merkittävä Jääskeläiselle siksikin, että hän oli tehnyt paljon töitä sen eteen myös koreografisesti.

– Monesti oli nähty klassisia kappaleita, että otettiin osia Joutsenlammesta ja Pähkinänsärkijästä ja pistetään modernia musiikkia sekaan. Päätin ottaa roolihahmon ja aloin tekemään sitä lyhytohjelmassa. Todella moni on tehnyt rooleja sen jälkeen, mikä on lajissamme hyvin mielenkiintoista. 

Esiintyminen oli Jääskeläisen valttikortti, josta hän nautti. Ramppikuume ei vaivannut. Ensimmäistä kisaluistelua edeltävänä päivänä hänelle alkoi kerääntyä paineita, jotka kuitenkin kaikkosivat esityksen alkaessa siitäkin huolimatta, että katsomossa oli myös ystäviä jotka eivät koskaan aiemmin olleet nähneet Jääskeläisen luistelevan.

– Aina kun menin jäälle, ja nimi mainitaan ja joko fanit ja kotiyleisö antoivat kannustuksensa, meni ihan omaan “zoneen”. Kun musiikki alkaa, unohdat täysin mitä ympärilläsi on. Niin keskittynyt olet suoritukseesi. Se tulee niin selkäytimestä, ettei ole aikaa hermoilla. Itse nautin esiintymisestä.

Takavuosien yksinluistelutähti toivoo suomalaiskilpailijoiden selättävän mahdolliset paineet, kun taitoluistelun EM-kilpailut starttaavat tammikuussa 2023 Jääskeläisen kotikaupungissa Espoossa.

– Ole oma itsesi. Nauti siitä mitä teet. Edustat siellä Suomea ja siihen on syynsä: koska sinä olet tässä sillä hetkellä paras. Nauti siitä hetkestä ja ole ylpeä siitä miten olet treenannut ja mihin olet päässyt. Olet elämäsi kunnossa.

Pekka Leskinen

Luonnonjäiltä Kuopiosta aina maailman huipulle asti noussut Pekka Leskinen pisti parastaan vuoden 1977 EM-kotikisoissa. Vielä tuolloin luistelluista pakollisista kuvioista Leskinen saavutti hienosti pronssia ja oli kolmas myös lyhytohjelman jälkeen. Lopulta hän sijoittui Helsingissä viidenneksi.

– Ne olivat hienot, hyvin järjestetyt kilpailut. Olin ollut jo aiemmin 10 parhaan joukossa, mutta kun kuvioista tuli mitali, tuntui, että nyt on jotain konkreettista taskussa. Se oli varmasti itselleni se kohokohta, kuten kaikki kisojen onnistumisetkin, Leskinen muistelee.

Leskisen ura kilpailevana taitoluistelijana päättyi juuri vuoteen 1977, mutta taitoluistelu on säilynyt osana hänen elämäänsä tähänkin päivään saakka. Hän toimii kontrollerina, ylituomarina ja tuomarina ISU:n mestaruuskilpailutasolla sekä Suomessa kansallisella tasolla. Leskinen nähtiin tuomaroimassa SM-kisoissa heti seuraavana vuonna lopettamisensa jälkeen. Into lajitoimintaan kumpuaa halusta jakaa luistelijoille oikeita, hyvin argumentoituja arvosanoja suorituksista.

– Kun aloitin tuomarina, tuomarointi oli vielä paljon kehittymässä ja silloin käytössä oli vielä pistearviointi. Halusin näyttää omilla pisteilläni, mitä mieltä olin kustakin suorituksesta. Ja jos joku rupesi sitä arvostelemaan, niin minulla oli omasta mielestäni hyvät perustelut valinnoilleni. Ajattelin, että koska olen saanut urallani paljon oppia, halusin antaa siitä myös takaisin.

Ei ole poissuljettua, että Leskinen toimisi kontrollerina, ylituomarina tai tuomarina myös tammikuun 2023 EM-kisoissa Espoon Metro Areenalla. Hän muistuttaa, että kansainvälinen luisteluliitto ISU suorittaa ensin arvonnan, jonka perusteella katsotaan mitkä maat saavat tuomarin kisoihin. Sen jälkeen päätetään, ketkä tuomarit lähtevät kilpailuihin.

Leskinen kehottaa Suomen EM-edustajia luottamaan itseensä hienolla hetkellä ja ennen kaikkea nauttimaan ainutlaatuisesta kokemuksesta kotikisoissa.

– Ne ketkä pääsevät kisoihin ovat valmiita paketteja. Kaikki suomalaiset harjoittelevat nykyään todella hyvin hienoissa olosuhteissa. Tärkeää on nauttiminen siitä suorituksesta. Ennen suoritusta tietysti jännittää, mutta täytyy olla siinä hetkessä ikään kuin muussa maailmassa, kun musiikki alkaa soimaan. Sen jälkeen, kun on tehnyt kovasti töitä ja toivottavasti onnistunut, voi nauttia siitä täällä Suomessa. Sellaiseen ei varmasti pysty samalla tapaa missään muualla järjestettävissä kisoissa.

Kristiina Wegelius

Suomalaisen taitoluistelun ykköstähtenä 1970- ja 1980-lukujen taitteessa loistanut Kristiina Wegelius avasi arvokisauransa ikimuistoisella tavalla vuonna 1977, kun hän pääsi näyttämään taitojaan kannustavan kotiyleisön edessä Helsingin EM-kisoissa. 

Tuolloin lempinimellä “Tintti” tunnettu Wegelius oli vasta 16-vuotias taitoluistelulahjakkuus, joka eteni askel kerrallaan urallaan. Menestys SM-tasolla oli poikinut paikan EM-kisoissa, jotka olivat nuorelle naiselle unelmien täyttymys. 

Nyt, noin 45 vuotta myöhemmin Wegelius sanoo, ettei osannut kunnolla käsittää kotikisojen magiikkaa ennen niiden käynnistymistä. 

– Se oli aikamoista ruljanssia ja menoa. Paikalla oli ihmisiä ja mediaa. Se oli sellainen dream come true-elämys. Piti nipistää itseään ja miettiä, onko tämä totta, Wegelius naurahtaa. 

Kotikisat lukeutuvat hänen uransa merkittävimpiin kilpailuihin yhdessä Lake Placidin olympialaisten (1980) ja Helsingin MM-kotikisojen (1983) kanssa. Niihin MM-kisoihin loppui myös Wegeliuksen ura. Hetkessä oli symboliikkaa, kun Wegelius sai päättää uransa kaupungissa, jossa oli syntynyt ja kasvanut. 

Kilpauransa päätyttyä Wegelius työskenteli vielä kymmenen vuoden ajan Disney on Ice -jääshow’ssa. Niiden vuosien jälkeen hän asettui Kanadaan, jossa on viihtynyt perheineen tähänkin saakka. Quebec Cityssä jo yli 25 vuotta asunut Wegelius oli muuttanut Helsingistä Coloradoon jo ennen vuoden 1977 EM-kotikisoja valmentaja Carlo Fassin oppien perässä. Sen jälkeen hän on asunut ulkomailla. 

Aikaa hän viettää edelleen jäällä Quebeckissäkin. Wegelius työskentelee taitoluisteluvalmentajana ja -koreografina tehden yhteistyötä monien valmentajien kanssa. 

– Se on ihan DNA:ssa. Kovasti sitä yrittää vähentää, koska olen yhä kaiket päivät jäällä. Teen sitä vieläkin kokopäiväisesti, mutta paljon omien aikataulujen mukaan, jotta aikaa jää myös perheelle. Ihan oikealle alalle näköjään päädyin, hän toteaa. 

Espoossa tammikuussa 2023 järjestettävissä taitoluistelun EM-kilpailuissa Wegelius neuvoo suomalaisluistelijoita ottamaan kaiken ilon irti kotiyleisön kannatuksesta ja ammentamaan siitä voimaa suorituksiin. 

– Kotikisoissa on oma pieni ekstrapaineensa, mutta toisaalta siitä saa niin upean energian. Nauttii siitä ja ottaa sen kaiken kannustuksen vastaan, jota ei välttämättä muualla maailmassa saa. Se on niin ainutlaatuista ja upeaa, että se kyllä kantaa eteenpäin. Muistaa sen, että suomalaiset ovat kannustamassa sinua.