Naisten ja jäätanssin kokonaiskilpailun tulokset

Janna Jyrkinen EM-kilpailuissa seitsemänneksi

Taitoluistelun naisten Euroopan mestaruudet ratkottiin lauantaina Espoo Metro Areenalla. Suomen Janna Jyrkinen luisteli lähes virheettömän vapaaohjelman, josta hän ansaitsi uudet ennätyspisteensä 116,19. Kokonaispisteet 176,96 toivat Jyrkisen lopputuloksissa sijalle seitsemän.

–  Vapaaohjelmani oli hyvä kokonaisuus. Tavoitteenani oli tehdä puhdas ohjelma ja onnistuin siinä melkein. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kilpailuja, Jyrkinen iloitsi suorituksensa jälkeen.

EM-kilpailu oli pian 16 vuotta täyttävälle Jyrkiselle ensimmäinen ja kokemuksena ainutlaatuinen kotiyleisön edessä. 

 – Tänään oli tosi paljon yleisöä paikalla ja jäällä oli ihan mieletön tunnelma. Katsomossa oli myös paljon tuttuja, ja kotiyleisön kannustus tsemppasi paljon, Jyrkinen jatkaa.

Jyrkisen kilpailukausi jatkuu ensi viikolla Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Reykjavikissa Islannissa.

Janna Jyrkisen sijoitus kymmenen parhaan joukossa tuo Suomelle seuraaviin EM-kilpailuihin toisen maapaikan naisten sarjaan. Vuoden 2024 Euroopan mestaruuskilpailut käydään Budapestissä Unkarissa.

Euroopan mestaruuden vei jo lyhytohjelman jälkeen johdossa ollut Georgian Anastasiia Gubanova, 20, pistein 199,91. EM-kultamitali oli Georgialle historian ensimmäinen. 

–  Olen todella iloinen voitosta ja haluan kiittää kaikkia kannustuksesta. Vapaaohjelmaan oli vaikeaa lähteä johtopaikalta ja olin hyvin hermostunut, mutta nyt voin juhlia, Gubanova iloitsee.

Toiseksi sijoittui hallitseva MM-hopeamitalisti Belgian Loena Hendrickx, 23, 193,48 pisteellä. EM-mitali on myös Belgialle naisten sarjassa historian ensimmäinen. Kolmanneksi luisteli Sveitsin Kimmy Repond, 16, pistein 192,51.

Janna Jyrkinen

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis luistelivat EM-pronssia

Taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut huipentuivat lauantaina jäätanssin vapaatanssiin. Suomen Juulia Turkkila, 28, ja Matthias Versluis, 28, pitivät upeasti rytmitanssin jälkeisen kolmannen sijansa yhteispistein 198,21. Pari ylti ennätyspisteisiinsä sekä rytmi- että vapaatanssissa.

Lyyrisen kaunis Schubertin musiikkiin luisteltu vapaatanssi sujui erittäin laadukkaasti ja hurmasi kotiyleisön, joka puhkesi valtavaan huutomyrskyyn pronssin varmistuttua.

– Kun yhdistelmänostossa yleisön kannustus kiihtyi, tuli sellainen vau. Kun ohjelman loppupuolella alkoi olla jo vähän hapoilla, yleisöstä sai lisää energiaa ja voimaa, Turkkila hehkutti. 

– Me nautimme joka hetkestä ja annoimme kyllä kaikkemme, Versluis iloitsi.

– Tämä on vasta alkua. Pari vuotta sitten emme olisi osanneet kuvitella vielä mitalia. Tämä on ollut unelmamme ja nyt menemme kohti uusia tavoitteita, Turkkila jatkoi.

Edellisen kerran suomalainen jäätanssipari on ollut mitaleilla EM-kilpailuissa vuonna 1995, kun Susanna Rahkamo ja Petri Kokko voittivat Euroopan mestaruuden Saksassa.

Turkkilan ja Versluisin sijoitus tuo Suomelle seuraaviin EM-kilpailuihin toisen maapaikan jäätanssiin. Vuoden 2024 Euroopan mestaruuskilpailut käydään Budapestissa Unkarissa.

Jäätanssin Euroopan mestaruudesta käytiin tiukka kilpailu, jonka veivät Italian Charlene Guignard ja Marco Fabbri. Parin intensiivinen ohjelma toi italialaisille pisteet 210,44.

– Matkamme mestaruuteen on ollut pitkä ja haastava. Nyt suuri unelmamme toteutui, Fabbri tunnelmoi.

Iso-Britannian pari Lilah Fear ja Lewis Gibson jäi niukasti hopealle pistein 207,89.

Taitoluistelun EM-kilpailujen tulokset.

Kuvat: Antti Lehto